Luin tässä aamuna muutamana mielenkiintoista tietoa leivän
historiasta. Ajatelkaa; ensimmäiset, alkeelliset leivät ovat
syntyneet ikään kuin vahingossa jo yli 6000 vuotta sitten, kun puuro on
kiehunut keittopadan reunojen yli ja paistunut kuumalla hiilloksella
kakkaroiksi. Varsinaisesti leivän keksijöinä pidetään kuitenkin muinaisia egyptiläisiä,
joiden leipomistaito on ollut hyvin kehittynyttä. Egyptiläiset ovat kuulemma leiponeet
lintujen, kalojen, maljakoiden ja jopa hautapatsaiden muotoisia leipiä!
Jatkoin lukemista ja sain tietää, että Suomessakin leivän
historia ulottuu todella kauas. Ruisleipää on leivottu täällä jo rautakaudella
ja se on ollut kauan yksi suomalaisten peruselintarvikkeista. Entisaikaan
leivät olivat suuria, maalaistaloissa tehdyt ruislimput saattoivat painaa jopa
3-4 kiloa.
Historiapläjäyksen luettuani minulle tuli nälkä. Otin leipälaatikosta esille aamulla ostamani
perinteisen, pyöreän ruisleivän, jonka voittanutta ei mielestäni maailmassa ole.
Jääkaapista etsin tarvikkeet täydelliseen makuelämykseen: voipaketti,
lauantaimakkara, juusto ja tuorekurkku. Leikkasin leivästä kaksi sopivan paksua
viipaletta, levittelin päälle kunnolla voita ja edellä mainitsemani muut
päällysteet. Kaadoin lasillisen jääkaappikylmää maitoa ja siirryin leipien kanssa
olohuoneeseen. Vaikka Hilma ei ollut kotona, korvissani kaikui vaimoni huuto:
- Reiska, et mene murustelemaan sinne! Rohkeasti istuin kuitenkin nojatuoliin. Hyvä
asento ja ensimmäinen haukkaus leivästä. Rapsakka kuori, pehmeä sisus ja
täydellisesti toisiinsa sopivien makujen harmonia hivelivät makunystyröitäni.
Pureskelin hartaasti ja hörppäsin maitoa päälle. Ah sitä onnea!
Kaverini Jaska on töissä leipomossa ylöslyöjänä. Mitäkö se ylöslyönti tarkoittaa? Se tarkoittaa
sitä, että Porokylän leipomossa, jossa Jaska on töissä leivät pyöritellään ihan
perinteisesti käsin. Pyysin Jaskaa kerran
näyttämään, miten se tapahtuu. – Mummo tulee meille viikonloppuna leipomaan,
tule silloin niin näet, Jaska sanoi. – Hän on meinaan mestari siinä hommassa. Menin
ja sain nähdä, miten Jaskan 90-v mummo pyöritteli ruislimppuja kauniin muotoisiksi limpuiksi yhtä aikaa
molemmin käsin. – Ja noin se meillä leipomollakin tehdään, Jaska nyökytteli. –
Kahden käden tekniikalla. Katselin omia käsiäni, heiluttelin lyhyitä ja paksuja
sormiani ja mietin mielessäni, että meikäläiseltä
tuo ei ikinä onnistuisi.
Istuin nojatuolissani ja pyyhin ruisleivän muruja
suupielistäni. Mietin, mikä onni on asua kaupungissa, jonka yllä leijailee
päivittäin mahtava tuoreen leivän tuoksu. Tuoksu tekee kaupungista kodin ja
suorastaan pakottaa henkäisemään satunnaiselle vastaantulijalle: tunnetko tämän
ihanan leivän tuoksun, tunnetko?
Vilkaisin kelloa ja havahduin ajatuksistani. Hain harjan ja
rikkalapion ja lakaisin äkkiä leivänmurut pois olohuoneen lattialta. Sitten
menin keittiöön ja tein Hilmalle valmiiksi kaksi ruisleipäpalasta, asettelin ne
sievästi lautaselle odottamaan töistä palaajaa.
